![]() |
||||||||||||||||||
| |
||||||||||||||||||
Kurssit
PENTUKURSSIT Pentukurssien tavoite on pennun ja ohjaajan iloisen yhteistyöpohjan
rakentaminen sekä arkielämän kannalta välttämättömien
perustaitojen opettelun alkuun saattaminen tärkeitä yhteiselämän
pelisääntöjä unohtamatta. Pentukurssin tarkoitus on
antaa koiran omistajalle konkreettisia keinoja pennun kasvattamiseen toimivaksi
kotikoiraksi ja luotettavaksi ystäväksi. Tilanteen ja tarpeen
mukaan järjestän pennuille myös turvallisia tutustumisia
aikuiseen (isoon) koiraan.
ARKITOTTELEVAISUUSRYHMÄTArkitottelevaisuusryhmien tavoite on parantaa omistajan ja koiran yhteistyötä
sekä arjessa tärkeiden tilanteiden hallintaa ja osaamista.
JATKORYHMÄTJatkokursseilla laajennetaan aikaisemmin opittuja asioita ja lisätään harjoituksiin haastetta. Mukaan otetaan hauskoja temppuja ja aktivointia. Tavoite on syventää koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Kesäkaudella treenataan kentällä ja talvikaudella hallissa, ohjelmassa on myös kaupunkikävelyä ja metsälenkki sekä koiran virikkeistäminen.
TOKOTOKO-koulutus on tarkoitettu lajista ja aktiivisesta harrastamisesta kiinnostuneille; ”tavoitteena tokokoe” ja enemmänkin. Iloisesti ja tokoilusta nauttien! Kesäkaudella treenataan ulkokentällä, talvella hallissa. Jatkoryhmissä edetään yksilöllisesti osaamistason mukaan.
AGILITYAlkeiskurssilla tutustutaan lajiin, käydään läpi esteet ja harjoitellaan ohjauksen alkeita. Jatkokursseilla tavoite voi olla vauhdikas harrastaminen tai kisoihin tähtäävä treenaaminen.
NÄYTTELYKOULUTUSSisältää teoriaa ja kehäkäytäntöä
(kaksi kertaa koulutusta).
LAPSI & KOIRA –KURSSILapsi & koira kurssien tavoite on antaa lapselle tärkeää
tietotaitoa koirista, koirien kielestä ja tavasta toimia eri tilanteissa
sekä tietysti ohjeita oman koiran kanssa elämiseen ja kouluttamiseen.
|
|
|||||||||||||||||
© Peikkopirtin partacolliet ja Taitotiimi 2010 | WebDesign Tetti |
||||||||||||||||||